Oikeus hengittää - Savu ei kysy lupaa
Suomessa tupakointi on vähentynyt paljon. Se on fakta – ja hyvä uutinen. Silti se ei ole kadonnut minnekään: Terveyden ja hyvinvoinnin laitosn mukaan vuonna 2024 noin 10 % 20–64-vuotiaista tupakoi päivittäin (miehistä 11 %, naisista 9 %).
Samaan aikaan nikotiinipussien päivittäinen käyttö on yleistynyt erityisesti miehillä (20–64-vuotiaista miehistä 8 % käytti niitä päivittäin vuonna 2024).
Tässä kohtaa moni huokaisee: "No mutta sehän on jokaisen oma asia."
Ja joo – oma asiaan asti, kunnes se muuttuu toisen ihmisen ilmaksi.
Puhdas ilma ei ole etuoikeus
Puhdas ilma on asia, jota pidämme itsestäänselvyytenä – kunnes se ei enää ole. Siksi on hyvä pysähtyä hetkeksi peruskysymykseen: pitäisikö puhtaan ilman olla meille perusoikeus?
Suomen perustuslain 20 § sanoo suoraan, että julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön ja että vastuu ympäristöstä kuuluu meille kaikille. Se on yllättävän vahva ajatus: yhteiskunta ei ole vain palveluita ja sääntöjä, vaan myös lupaus siitä, ettei arki vahingoita ihmistä.
Ja ilma on ympäristöä siitä kaikkein arkisimmasta päästä. Sitä ei voi vaihtaa kassalla "toiseen merkkiin". Sitä ei voi palauttaa. Sitä ei voi valita – sitä vain hengitetään, tai joudutaan hengittämään.
Pieni pilvi, iso hinta
THL arvioi, että tupakointi aiheutti Suomessa vuonna 2020 keskimäärin noin 1,3 miljardin euron haittakustannukset ja liittyi noin 4 600 kuolemaan.
Kun numerot ovat näin suuria, on vaikea kutsua tätä "pieneksi tavaksi". Se näkyy terveydessä, palveluissa – ja lopulta siinä tavallisessa arjessa, jossa joku joutuu väistämään, kiirehtimään ohi tai muuttamaan reittiään.
Ja nyt tullaan siihen kohtaan, josta harva jaksaa puhua, koska se on niin arkinen, että se jää helposti näkymättömäksi.
Piha on savuton – mutta matka ei aina ole
Suomessa päiväkotien ja oppilaitosten ulkotilat sekä yleiset leikkikentät ovat savuttomia: tupakointi (ja myös savuttomien tupakkatuotteiden käyttö) on niissä kielletty. Eli lähtökohta ei ole, että "päiväkodin tai koulun pihalla poltellaan" – se on tärkeä tarkennus.
Mutta mitä tapahtuu kadulla? Siellä, missä kulkee lasten koulutie ja päiväkotimatka. Bussipysäkin vieressä. Sisäänkäyntien tuntumassa. Kulkuväylän varrella, jossa "seistään vain hetki". Juuri siinä syntyy ristiriita: savuton piha ei auta, jos savua on reitin varrella niin, että se osuu muiden kulkuun.
Ja tähän "olen ulkona" ei lopulta riitä vastaukseksi, koska ulkona savu ei kysy lupaa, ei lue kylttejä eikä pysähdy kohteliaisuudesta.
Ei turvallista altistumistasoa – ei siksi, että se kuulostaa hyvältä, vaan koska se on totta
Centers for Disease Control and Prevention toteaa suoraan: toisen käden tupakansavulle ei ole turvallista altistumistasoa – ja jo lyhyt altistuminen voi aiheuttaa välitöntä haittaa.
Tupakansavun haju on arjessa yksinkertainen mittari: se kertoo, että ilma ei ole enää "neutraali". Jos haistat savun, olet jo hengittänyt sisään tupakansavun saasteita – sellaista, mitä et itse valinnut. Ja kun tiedetään, ettei passiiviselle tupakansavulle ole turvallista altistumistasoa, kysymys ei ole siitä, onko haju "vain pieni". Kysymys on siitä, miksi puhdas ilma olisi asia, jota pitää ylipäätään joutua väistämään.
THL kuvaa lisäksi, että lapsilla ympäristön tupakansavu voi lisätä hengitystieinfektioita ja pahentaa astmaa.
Kun tämän hyväksyy faktana, katutilanne näyttää erilaiselta: kyse ei ole siitä, onko savu "pieni" vai "iso". Kyse on siitä, että altistuminen ei ole valinta. Jos savu on ilmassa kulkureitillä, joku muu hengittää sen sisään.
Ne, joille "pieni savu" ei ole pieni
Astmaa tai muuta hengityssairautta sairastavalle tämä ei ole ärsyttävä yksityiskohta. Se voi olla kohtauksen alku. Ja silloin arjesta tulee epäreilua: terve ihminen voi ajatella "ei se mitään", mutta herkkä tai sairas ihminen maksaa siitä hinnan heti.
Siksi tässä ei lopulta ole kyse siitä, "saako joku tehdä valintoja". Kysymys on yksinkertainen – ja rehellinen: Saako toisen valinta levitä toisen ihmisen kehoon?
Vapaus ja vastuu kulkevat samassa tilassa
Me puhumme usein vapaudesta kuin se olisi yksisuuntainen tie: "minulla on oikeus". Mutta yhteisessä tilassa vapaus toimii aina kahteen suuntaan. Minun vapauteni ei voi olla toisen ihmisen pakko.
Tupakointi on valinta. Altistuminen ei ole. Ja jos joku toinen joutuu muuttamaan reittiään tai rytmiään siksi, että minä seison "vain hetken" kulkuväylällä, silloin tapahtuu jotain olennaista: toisen valinta muuttuu toisen pakoksi.
Tämä ei ole syyllistämistä. Tämä on rajan piirtämistä kohtaan, jossa yhteinen tila alkaa.
Kuka ohjaa ja valvoo – ja mitä muuttui 1.1.2026?
Tupakkalain ohjaus ja valvonta ei ole vain "jonkun jossain" vastuulla, ja vuoden vaihteessa 2026 hallinnollinen rakenne muuttui: Valviran ja Aluehallintovirastotn toiminta päättyi 2025 lopussa, ja tehtäviä koottiin uuteen Lupa- ja valvontavirastoon, joka aloitti 1.1.2026.
Tupakkalain osalta uusi virasto valvoo mm. tuotteita ja markkinointia ja ohjaa kuntia, mutta myyntiluvat ja paikallinen myynnin ja markkinoinnin valvonta säilyvät kunnilla.
Eli tavoite on selvä ja vastuut on nimetty. Silti altistuminen tapahtuu usein juuri siinä "pikku välissä": kadunpätkä, ovi, pysäkki, reitti.
Se asia, josta tekisi mieli vaieta – mutta ei kannata
Lapset oppivat maailmasta enemmän silmillä kuin korvilla. Se, mikä toistuu, normalisoituu.
Ja sitten on se herkkä, vähän kirveleväkin ajatus: lapsen maailmassa tuoksut ovat muistoja. Turva. Koti. Läheisyys. Jos lapsi oppii pienestä, että äidin (tai isän) tuoksu on savun tuoksu, se ei ole vain haju – se on normaaliuden määritelmä.
Siksi jätän sinulle tilan ajatella, enkä selitä tätä puhki:
Millaista "normaalia" rakennamme, jos lapsi oppii väistämään savua kuin se kuuluisi reittiin?
Mitä voisi tehdä – ilman sotaa, mutta selkeämmin
Tämä ei vaadi suuria puheita. Usein se vaatii yhden teon.
Jos tupakoit: siirry pois kulkureiteiltä ja sisäänkäynneiltä niin, ettei savu osu muiden reitille. Ei "vain vähän", vaan oikeasti. Se on pieni askel sinulle – mutta se voi olla iso helpotus jollekin toiselle.
Ja jos et tupakoi: sinulla on oikeus pyytää savutonta ilmaa. Se ei ole nipotusta. Se on terveyttä – ja lopulta myös sitä, millaista yhteistä tilaa me haluamme rakentaa.
Koska puhdas ilma ei ole kenenkään luksus. Sen pitäisi olla se perusasia, jonka päälle muu elämä vasta alkaa.
Lähteet
Tämän kirjoituksen luvut ja väitteet perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tupakkatilastoihin ja tupakka-aiheisiin koontisivuihin (tupakoinnin ja nikotiinipussien yleisyys 2024 sekä tupakoinnin haittakustannukset ja kuolleisuusarviot), Centers for Disease Control and Prevention (CDC) linjaukseen siitä, että toisen käden tupakansavulle ei ole turvallista altistumistasoa, Tobacco Control - University of California, San Francisco (UCSF) selitykseen siitä, että tupakansavun haju on käytännössä merkki savusaasteiden läsnäolosta ja altistumisesta, Suomen perustuslain (Finlex, 20 §) (oikeus terveelliseen ympäristöön), Valtioneuvosto tiedotteeseen siitä, miten tupakkalain tehtäviä siirtyi 1.1.2026 uuteen virastorakenteeseen, sekä Lupa- ja valvontavirasto ohjeistuksiin tupakointikielloista.