Saammeko D-vitamiinia auringosta vai pitäisikö sitä kuitenkin ottaa lisää?

D-vitamiinista puhutaan usein yksinkertaistetusti: "mene aurinkoon" ja ongelma on ratkaistu. Se kuulostaa loogiselta, luonnolliselta ja lähes itsestään selvältä – onhan ihminen "luotu elämään auringon alla". Mutta kuten monessa terveysaiheessa, tässäkin on ero sillä, miten asiat toimivat teoriassa ja miten ne toimivat oikeassa elämässä.

Biologisesti on totta, että ihminen pystyy tuottamaan D-vitamiinia itse, kun UVB-säteily osuu ihoon. Mekanismi on olemassa ja se toimii. Kysymys ei ole siitä, onko prosessi mahdollinen – vaan siitä, mahdollistavatko elämäntapamme, ilmastomme ja ympäristömme sen, että prosessi toteutuu riittävässä määrin.

Juuri tässä syntyvät myytit: helpot, loogiset ja mukavat selitykset, jotka tuntuvat oikeilta – mutta eivät vastaa todellista biologiaa.

Väite 1: "Kun aurinko paistaa, keho saa D-vitamiinia."

Tämä on yksi yleisimmistä käsityksistä. Todellisuudessa D-vitamiinin muodostuminen ei riipu näkyvästä valosta, vaan UVB-säteilyn aallonpituudesta. Aurinko voi paistaa, taivas voi olla sininen ja päivä voi olla kirkas – mutta jos UVB-säteily ei saavuta maanpintaa riittävän voimakkaana, ihon D-vitamiinisynteesi ei yksinkertaisesti käynnisty.

Meidän leveysasteillamme tämä korostuu. Pohjoismaissa aurinko on suuren osan vuodesta liian matalalla, jotta UVB olisi biologisesti "toimivaa". Lokakuusta maaliskuuhun UVB-taso on niin matala, että iho ei käytännössä tuota D-vitamiinia – vaikka sää olisi aurinkoinen. Valo ei siis automaattisesti tarkoita D-vitamiinia: keho reagoi aallonpituuteen, ei siihen miltä "aurinko näyttää".

Väite 2: "Jos istun auringossa ikkunan ääressä, saan D-vitamiinia."

Tämä on intuitiivinen – mutta väärä. Ikkunalasi suodattaa UVB-säteilyn. Aurinko voi paistaa kasvoille, huone voi olla valoisa ja lämmin, mutta biologinen mekanismi ei käynnisty. D-vitamiinin synteesi lasin läpi ei ole mahdollista.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten visuaalinen kokemus (aurinko näkyy) ei tarkoita fysiologista vaikutusta (UVB ei pääse iholle). Keho ei reagoi "valoon" ilmiönä, vaan säteilyn fysikaalisiin ominaisuuksiin.

Väite 3: "Kesällä keho täyttää D-vitamiinivarastot."

Teoriassa mahdollista. Käytännössä se tapahtuu paljon harvemmin kuin ihmiset ajattelevat. Nykyaikainen elämä tarkoittaa, että iso osa ajasta vietetään sisätiloissa, aurinkosuojan käyttö on tavallista, vaatetus peittää suuren osan ihosta ja ulkona ollaan usein lyhyesti. Lisäksi UVB ei ole koko päivän yhtä tehokasta – synteesi tapahtuu vain tiettyinä kellonaikoina ja tietyssä auringon kulmassa.

Siksi monella D-vitamiinivarastot eivät täyty kesälläkään riittävästi. Aurinko on olemassa, mutta biologisesti toimivaa altistusta on liian vähän, liian katkonaisesti tai liian heikkona.

Väite 4: "Terveellinen ruokavalio kattaa D-vitamiinin tarpeen."

D-vitamiinin ravintolähteitä on todellisuudessa hyvin vähän. Tärkeimmät luonnolliset lähteet ovat rasvainen kala, kananmunan keltuainen ja maksa. Jonkin verran auttavat myös täydennetyt elintarvikkeet sekä UV-säteilytetyt sienet. Mutta jopa monipuolinen ja tasapainoinen ruokavalio ei yleensä takaa riittävää D-vitamiinitasoa – varsinkaan talvikaudella.

Tämä tarkoittaa, että "terveellinen menu" ei automaattisesti ole sama kuin "riittävä D-vitamiinitaso". D-vitamiini ei ole sellainen ravintoaine, jota saisi helposti riittävästi pelkän ruokapöydän kautta – etenkin meidän ilmastossamme.

Väite 5: "Solarium nostaa D-vitamiinitasoa."

Ajatus kuulostaa loogiselta: solarium antaa UV-säteilyä, UV liittyy D-vitamiinin synteesiin, joten solarium auttaa. Valitettavasti biologisesti asia ei mene niin.

D-vitamiinin synteesi käynnistyy nimenomaan UVB-säteilystä. Juuri UVB-aallonpituus laukaisee kemiallisen prosessin, jossa ihossa syntyy kolekalsiferolia eli D₃-vitamiinin esiaste. Ilman UVB:tä prosessia ei tapahdu.

Solariumit taas on rakennettu pääasiassa UVA-säteilyn varaan. UVA aiheuttaa ihon ruskettumisen eli pigmentin lisääntymisen – antaa "päivetyksen" ja aurinkoisen tunteen – mutta ei käynnistä D-vitamiinin synteesiä. Ihminen voi siis ruskettua ja kokea olleensa "auringossa", vaikka biokemiallisella tasolla D-vitamiinin tuotanto ei lisäänny.

Tässä syntyy yksi yleisimmistä sekaannuksista:
UVA = rusketus
UVB = D-vitamiini

Näkyvä vaikutus ja biologinen vaikutus eivät ole sama asia. Iho voi ruskettua ilman, että D-vitamiinitaso muuttuu lainkaan.

Lisäksi solariumiin liittyy riskejä: UVA-säteily yhdistyy ihon ennenaikaiseen vanhenemiseen ja kohonneeseen ihosyövän riskiin – ilman sitä hyötyä, jota moni odottaa, eli D-vitamiinin synteesiä.

Solarium ei siis ole D-vitamiinin lähde. Se voi muuttaa ihon väriä, mutta ei kehon vitamiinitasoa.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten näkyvä tulos (rusketus) luo tunteen, että kehossa tapahtuu myös se, mitä odotetaan – vaikka todellisuudessa kyse on aivan eri prosesseista.

Väite 6: "D-vitamiini on vain yksi vitamiini muiden joukossa."

Biologisesti D-vitamiini ei ole "vain vitamiini". Sen aktiivinen muoto toimii elimistössä hormonin kaltaisesti: se vaikuttaa satoihin geeneihin ja osallistuu useisiin säätelyjärjestelmiin. Se liittyy luuston aineenvaihduntaan, lihasten toimintaan, immuunipuolustukseen, tulehdusprosesseihin, hormonaaliseen tasapainoon ja hermoston toimintaan.

Siksi D-vitamiinin vaikutus ei kohdistu yhteen järjestelmään, vaan on laaja ja kokonaisvaltainen. Puutos ei aina näy heti yhtenä selkeänä oireena, vaan usein hajanaisesti: väsymys, lihasheikkous, heikompi vastustuskyky, hitaampi palautuminen, toistuvat infektiot, luu- ja lihaskivut. Moni ei yhdistä näitä D-vitamiiniin ennen kuin verikoe paljastaa tason.

Kysymys ei ole siitä, pystyykö ihminen biologisesti saamaan D-vitamiinia auringosta. Pystyy. Kysymys on siitä, mahdollistavatko elinympäristömme ja elämäntapamme sen riittävällä tavalla.

Pohjoismainen ilmasto, matala UVB-intensiteetti, pitkä pimeä kausi, sisätiloissa eläminen, nykyinen työn rytmi ja vaatetus luovat tilanteen, jossa suurin osa ihmisistä ei saa riittävästi D-vitamiinia pelkästään auringosta ja ruoasta.

Siksi D-vitamiinin lisääminen ei ole ideologinen valinta eikä "keinotekoinen ratkaisu", vaan käytännöllistä sopeutumista siihen todellisuuteen, jossa elämme. Tämä ei ole vastakkainasettelu "luonnollisen" ja "epäluonnollisen" välillä, vaan kysymys siitä, saako keho aidosti sen, mitä se tarvitsee toimiakseen.

Kehoa ei kiinnosta, mistä D-vitamiini tuli – keholle on tärkeää vain se, että sitä on riittävästi.